KENNELILLEMME MYÖNNETTIIN ENSIMMÄISENÄ KIHARAKASVATTAJANA ARVOSTETTU VUOLASVIRTA-PALKINTO VUONNA 2007
Pisteet täyttävät myös uudistetun Vuolasvirta-palkinnon sääntöjen kriteerit.

OUR KENNEL IS THE FIRST CURLY-BREEDER IN FINLAND WHO HAS GOT THE RECOGNISED VUOLASVIRTA- TROPHY







30. lokakuuta 2012

Iloinen Zara

Kun kasvatat koiranpentua aika aivan kiitää silmissä. Kovasti pitäisi nyt jaksaa pennun kanssa touhuta, että se yhteistyö sieltä löytyy. Zara on kyllä ainakin vielä kovasti minun mieleinen koira. Sekoitus vauhtia ja elämän iloa, mutta osaa silti olla yksin ja rauhoittua. Pidän sen tavasta liikkua pellolla ja metsässä, täysillä mummonsa ja punavalkoisten perässä. Näyttää myös nauttivan ulkoilusta ja äitinsä tapaan sen näkee harvoin liikkuvan muuten kuin täysillä. Aina on niin kiire. On ihanaa katsoa, kuinka meidän vanha muori Rita ( 12v 3kk ) nauttii pennusta. Ritahan on aina ollut äärettömän lempeä ja suvaitsevainen kaikille vieraillekin pennuille. Noutaminen on edelleen Ritan mielestä ykkönen, damin saa edelleen muorin yppimään innosta. Vaikka muuten alkaa ikä painaa, mutta elämänilo on sama kuin nuorena.

10. lokakuuta 2012

Pennut täyttivät 12 viikkoa

Zara ja sisarukset täyttivät eilen 12 viikkoa. Kävimme tänään ensimmäisellä rokotuksella, Zara seisoi eläinlääkärin pöydällä häntä heiluen, eikä edes huomannut piikkiä. Tämä tyttönen suorastaan rakastaa ihmisiä ja luulee, että kaikki rakastavat sitä.Zara on jo suorittanut ensimmäisen uintinsa, putosi pellolla kävellessämme isoon kanavaan. Eipä ollut moksiskaan , ui rauhallisesti rantaan. Ainakin nyt tuntuu, että hermot ovat kunnossa. Saipa tyttönen kanavan reunassa olevasta puskasta fasaaninkin ilmaan. Zara meni sinnikkäästi vain puskaan, ihmettelin jo, että mitä se nyysää niin kauan, kun iso kukko lähti aivan Zaran vierestä. Ainakin zara kasvaa silmissä, pitäisi ahkerasti opettaa kontaktia, malttia ja rauhallisuutta. Kotona menee jo pienet eteenmenot ja dami tulee hienosti käteen. Nyt pitäisi vain jaksaa itse olla rauhallinen ja johdonmukainen........

19. syyskuuta 2012

Zara jäi meille !

Pennut ovat ,lähteneet uusiin koteihinsa. Niinhän siinä kävi , että yksi tyttönen jäi meille kasvamaan. Zara on iloinen, reipas ja avoin kiharanalku. Vauhtia näyttäisi olevan vaikka muile jakaa. Siitä onkin pitkä, kun meillä viimeksi on ollut noutajan pentu kasvamassa. Istuminen alkaa pikkuhiljaa olla hanskassa, luokse tullaan satasta, kun pilli soi. Äitinsä tytär,kovasti mukana kaikessa touhussa. Kylläpä pentu työllistääkin ensimmäiasen puolen vuoden aikana, että siitä kasvaa yhteiskuntakelpoinen, metsästyskoiran alku.

22. elokuuta 2012

PENNUT 5 VIIKKOISIA

Pennut ovat nyt 5 viikkoisia. Ulkona ollaan oltu paljon. Kaikki olivat kovasti kiinnostuneita sorsan siivestä, sitä kannettiin innolla ja muut perässä.Ulkona ja sisällä on välillä melkoinen " kuhina", kun arvojärjestystä selvitellään. Ruoka maistuu koko porukalle hyvin. Äiti Riesa leikkii lastensa kanssa, kantaa kaikki mahdolliset tennispallot ja muut lelut pennuille. Vielä yksi tyttönen etsii omaa kotia.

15. elokuuta 2012

Kiharakarvaisen noutajan pennut 4 viikkoisia

Pennut tulivat eilen 4 viikkoa vanhoiksi. Ollaan käyty ulkona jo useampana päivänä , mutta tänään ollaan oltu jo pidempään. lapsukaisilla on pihalle tehty oma tupa, johon voi sitten väsyn tultua turvallisesti nukahtaa. Alkaa jo olla melkoista painia ja temmellystä, kaikki esineet kiinnostavat. Ruoka maistuu kaikille hyvin. Riesa äiti selvästi haluaa jo toimintaakin , etsii heti pallon tai damin, kun vain mahdollista. VIELÄ PARI PENTUA ETSII OMAA RAKASTAVAA KOTIA.

7. elokuuta 2012

Kiharakarvaisen noutajan pennut 3 viikkoisia.

Riesan pennut täyttävät tänään 3 viikkoa. Nyt aletaan olla kiinnostuneita jo uususta äänistä ja hajuista. Pitkään ei vielä jaksa valvoa, vielä melkein syödään ja nukutaan. Nyt pennut ovat kuitenkin jo oikeita pikkukoiria. Toivotaan , että ilmat paranevat, että pikkuiset pääsevät pian ulkoilemaan. Kerromme miellemme pennuista lisää.Pennut ovat luovutusikäisiä syyskuun alussa.

5. elokuuta 2012

Pennut kohta 3 viikkoa

Riesan pennut tulevat parin viikon päästä 3 viikon ikäisiksi. Kovasti jo kävellään, haukahdellaan ja muuten vain ihmetellään maailmaa.Kuvassa pennut hiukan alle 3 viikkoisina. Jos olet kiinnostunut pennuista, vastaamme mielellämme kysymyksiin, pentuja edelleen vapaana.